Autossa oli paha puute, koska siinä ei ollut markiisia. Alusta asti oli selvää, että sellainen pitää hankkia ja asentaa. Hintoja netistä kaivellessa kävi lopulta käsittämätön tuuri. Nettivaraosa.comista löytyi sopiva Prostor-markiisi, joka oli käyttämätön ja tehtaan paketissa, mutta hinta roimasti alle uuden. Myyjä oli ostanut markiisin pakettiautoa varten, mutta sille ei löytynytkään sopivia kiinnikkeitä, joten markiisi oli jäänyt avaamattomaan pakettiin.
Soitto myyjälle paljasti, että myyjä asuikin Kirkkonummen Veikkolassa vain noin 7km päässä. Oli sadepäivä, joten piti ehdottaa markiisin hakua vaikka seuraavana päivänä, kun peräkärryn märästä pusikosta kaivaminen ei ole kivaa. Myyjä vastasi: "No mä tuon se sulle tolla mun pakulla" ja markiisi oli alle tunnin päästä tuotuna pihaan. Eipä siinä tilanteessa kehtaa enää pyyntihinnasta tinkiä, kun tuote tulee ihan kotiinkuljetettuna.
Asennus tapahtui 30.6.2013. Ei ollut mikään hankala suoritus. Kiinnikkeet ovat läpi seinän pulteilla, ja sisäpuolelle tuli 3kpl noin 10x10cm alumiinilätkiä. Rakenteen tukevoittamiseksi niiden alle tuli vielä noin A4-arkin kokoiset lätkät 6mm filmivanerista, jotka maalattiin ensin valkoiseksi. Tuli ihan siisti asennus. Harvoin on tullut tarkistusmitattua kuitenkaan minkään reikien porauskohtia yhtä monta kertaa ennen porausta.