sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Hanko

Saavuimme illalla 29.7. Hankoon Camping Silversandiin. Alue on suuri, ja siellä on kaikki palvelut, kuten baari, kauppa ja hampurilaisravintola. Pikkulapsille oli pomppulinnojakin. Alue on jaettu kolmeen osaan sen mukaan kuinka lähellä rantaa ollaan. Mitä lähempänä rantaa, sitä kalliimpi hinta. Ero oli kuitenkin vain muutaman euron, joten otimme rantatontin. Paikka on kuulemma ollut ainakin aiemmin tylyydestään kuuluisa, mutta mitään sellaista emme havainneet. Hieman pelleilyltä tuntui kuitenkin sininen ranneke, jota kehotettiin pitämään ranteessa alueella liikkuessa.


 

Keli ei olisi voinut olla parempi. Ensimmäisenä iltana keskityimme lähinnä oleiluun, ja hieman uimiseenkin. Aamulla suuntana olikin Hangon keskusta, jonne pääsi kesäturistibussilla. Viimein löytyi sille leirintäalueen rannekkeellekin käyttöä, koska sillä pääsi ilmaiseksi bussiin. Lipun hinta ei tosin olisi ollut muutenkaan kuin 2€/päivä. Esikoinen näytti piruuttaan kuskille Oyster cardia, eli Lontoon joukkoliikenteen matkakorttia, koska meillä jokaisella on sellaiset. Hengailimme kaupungilla viitisen tuntia.




Illalla ohjelmassa oli vain kokkaamista, syöntiä ja iltauinti lämpimässä meressä. Yön aikana alkoi ukkostaa, ja aamulla leiri purettiinkin sateessa. Myöskin Raaseporin linnanraunioille suunniteltu käynti matkan varrella jätettiin tekemättä sateen vuoksi. Kotiin saavuttiin jo alkuiltapäivästä. Näin oli kesäloman viimeinen reissu tehty, mutta vielähän niitä ehtii viikonloppuisin tehdä ennen talvea. Matkamittariin tuli tältä matkalta 431 km.





perjantai 29. heinäkuuta 2016

Rosala ja Hiittinen

Puolen päivän tienoilla menimme autolautalla Kasnäsistä Rosalaan. Matka on 6,4 km ja väliä liikennöi M/S Aura, joka on hieman samankaltainen lautta kuin M/S Melshorn, jolla menimme viime kesänä Norjassa välin Bognes–Skarberget. Suomessa tällaiset lautat ovat maksuttomia, ja niiden liikennöinti rahoitetaan verovaroin. Norjassa vastaava matka maksoi noin 40€. Saimme auton aivan eliittipaikalle eli eteen, joten perillä olimme ensimmäiset lautasta ulosajajat.


Ajoimme suoraan Rosalan viikinkikeskukseen, jonka olemassaolostakaan emme muutamaa päivää aiemmin vielä tienneet, kunnes eräät sukulaiset kävivät siellä ja suosittelivat paikkaa. Viikinkikeskus ei ole museo perinteisessä merkityksessä, vaikka paljon museoesineitäkin siellä on. Keskuksessa näet saa itse hypistellä tavaroita ja kokeilla vaikka miekkailua tai sovittaa viikinkikypärää päähän. Ei ihan toki vedä vertoja Lofotrille, mutta samankaltainen pienempi paikka. Ja toisaalta onhan Norjassa viikinkiperinne vahvempi. Hiittisten saarelta on kuitenkin tehty runsaasti viikinkiaikaisia löytöjä, joten viikinkikeskukselle se on aivan oikea paikka. Samaan aikaan paikalla oli kaksi bussillista ulkomaalaisia partiolaisia, jotka olivat olleet Roihussa Evolla. Ainakin brittejä ja kanadalaisia.

  

Viikinkikeskuksessa vierailun jälkeen kävimme vielä Hiittisten kirkonkylällä, kunnes menimme klo 16 lautalla takaisin Kasnäsiin. Huvittava juttu, että taas pääsimme eteen siten, että ajoimme ensimmäisenä lautasta ulos. Sen jälkeen suuntasimmekin keulan kohti Hankoa.


 


torstai 28. heinäkuuta 2016

Kasnäs

Loma alkoi lähennellä loppuaan, joten johonkin oli päästävä. Kohteeksi valikoitui saaristo. Ensimmäisenä iltana ajoimme Kasnäsiin Kemiönsaarelle. Kasnäsin kylpylän kupeessa on viime vuonna avattu uusi caravan-alue Kasnäs caravan. Ilmoittautuminen on kylpylähotellin respassa. Alueella on muutama kymmenen paikkaa sorapohjalla ja tonttien välissä hieman nurmikkoa. Tällä alueella oli tähän saakka siistein huoltorakennus vessoineen ja suihkuineen, mitä on nähty. Toisaalta onhan se vasta noin vuoden ikäinen, niin ei ole ehtinyt mennä rappiolle.

Kasnäs on mukava paikka. Sinne varmaan menemme joskus toistekin.





keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Karavaanarin taivas

Kävimme karavaanarin taivaassa, eli Villähteellä Lahden kupeessa sijaitsevassa Vapaa-ajan tavaratalossa. Kaikki siellä käyneet reissaajat tietävät, että se on lompakolle vaarallinen paikka. Tuo käynti maksoikin noin 250 euroa, mutta tulipa ostetuksi monta asiaa, joita oli jo aiemmin suunniteltu ostettavaksi. Nyt meillä on esimerkiksi oikeanlainen karavaanarien salkkugrilli. Samanlainen kuin Cramer, mutta tämä on Dometic ja hieman paranneltu versio. Tähän saa muuten Amazonista alkuperäistä paristokäyttöistä pyöritintä, jos haluaa vaikka grillata kanaa. Hinta on noin kympin.


lauantai 23. heinäkuuta 2016

Hamina

22.7. suuntasimme Haminaan, jossa keskimmäinen oli Jamilahden kansanopistossa rippikoulussa. Perheenjäsenille oli siellä tapaaminen kahvituksineen ja esityksineen. Auto parkkeerattiin Tervasaaressa sijaitsevaan Aallokko Caravaniin, josta meitä oli varoiteltu, ettei siellä saisi nukkua ympäristössä rälläävien mopopoikien takia. Mitään mopopoikia tai muutakaan meteliä emme kuitenkaan yöllä havainneet.


 

Tervasaaari on kiva paikka, jossa on kaikenlaista nähtävää, eikä vähäisimpänä rannassa noin 100 metrin päässä leirintäalueesta oleva baari, joka on kuin pieni museo. Illalla siellä oli keikalla Jorma Kääriäinen, jonka paikallaolosta emme etukäteen tienneet. Elävä musiikki on aina mukavaa kuunneltavaa, vaikka musiikki ei edes olisi omaa lempimusiikkia. Tilaisuus oli K18, joten teinit jäivät autoon katsomaan elokuvia.


 

Seuraavana päivänä kävimme katselemassa Haminan keskustaa ja syömässä. Mielenkiintoinen kaupunkihan se todella on, ja edellisestä käynnistä oli jo aikaa, joten "uutta" nähtävää riitti. Hieno paikka oli kauppamuseo, jossa jostain täysin käsittämättömästä syystä oli valokuvaaminen kielletty. Täysin järjetöntä.

Illaksi ajoimme Pyhtään kautta kotiin, ja tältä reissulta kilometrejä kertyi tasan 350.


 

 



torstai 21. heinäkuuta 2016

Peruutuskamera

Romukasassa oli ollut jo muutaman vuoden kaverilta saatu 7-tuumainen näyttö, jossa on kaksi analogista komposiittisisäänmenoa, VGA sekä kosketus USB:lla ulos. Siihen oli myös hyllyssä halpa kiinalainen kamera. Näitä ei tullut ikinä asennettua vanhaan autoon, joten ne menivät nyt uuteen. Koko asennuksen kallein osa oli loppujen lopuksi parin kympin hintainen signaalikaapeli kameran ja näytön väliin.



Samalla kojelaudan päälle tuli pinta-asennettava tupakansytytinpistoke. Fordissa on sama hölmöys kuin Fiatissakin, että auton tehdasasenteisiin tupakansytyttimiin tulee jatkuva virta. Sellainen ei sovellu dashcamille, joka osaa käynnistyä ja sammua itse sähköntulosta riippuen. Eikä peruutuskamerankaan tarvitse toimia kuin ajossa. Jatkossa samaan näyttöön on tarkoitus kytkeä Raspberry Pi, johon tehdään karavaanausta varten suunniteltu ohjelmisto. Siihen on saatava ainakin navigointi, GPS- ja OBD-loggerit ja mahdollisesti 4G-WLAN hotspot.

Kojelaudan sisältä löytyi johto, johon tulee virta vain kun avain on ON-asennossa. Siitä oli helppo ryöstää ohjausvirta releelle, jolta uusi tupakansytytinpistoke sekä peruutuskamera saavat nyt virtansa. Veijo Ford on ollut fiksu, ja laittanut akkujen ja pääsulakerasian luo kuljettajan penkin taakse 3kpl 60A esisulakkeiden takana olevia ulosottoja, joiden perään voi asentaa lisävarusteita. Ulosotot ovat M6-kierteellä olevia tappeja. Sieltä meneekin nyt 4mm² kaapeli kojelaudan alle releelle, ja edelleen pienempien lattasulakkeiden kautta laitteille.


Kuvissa monitori ja tupakansytytinrasia ovat vielä asentamatta kiinni. Meneillään on kameran suuntaus. Asennuspäivä oli tietenkin koko kesän kuumin päivä, jolloin lämpötila oli ulkosalla 30°C tienoilla ja autossa sisällä jossain paljon korkeammalla. Eipähän palellut!


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Markiisin pesu

Auton markiisi oli täynnä pilkkuja. Tähän löytyi Motonetin veneilyosastolta mahtava myrkky: Star brite homeenpoistoaine. Sitä tarvitsee vain suihkuttaa pinnalle, ja pilkut häviävät aivan itsestään. Pullossa tosin lukee, että pinta on silti huuhdeltava. Tuota ainetta voi todellakin suositella!




Samalla tuli säädetyksi markiisin mekanismi kuntoon. Se ei ollut rikki, mutta toimi hieman huonosti etenkin kiinnilaittaessa. Onneksi siitä selvisi pelkällä lenkkiavaimen käytöllä.

Koska tässä autossa tuli mukana Thule Omnistor -markiisi, piti hankkia myös Thulen alkuperäinen myrskysarja. Se on loistava, koska siinä on klipsit, jotka menevät markiisin jalan yläosassa olevaan koloon, ja siten hihnojen kiinnitys on todella nopeaa ja helppoa. Lisäksi kiristimessä on iso aukko, johon ylijäävä osuus hihnasta menee nätisti rullalle. Tätä tuotetta voi ehdottomasti suositella, eikä hintakaan päätä huimaa. Best Caravanissa sarja maksoi noin 27 euroa.