torstai 23. heinäkuuta 2015

Kilpisjärvi - Levi

Matkapäivä numero 10. Tiet erkanivat mukana olleiden matkakumppaneiden kanssa tässä vaiheessa, kun Norja oli jäänyt jo taakse. He starttasivat Kilpisjärveltä pari tuntia aiemmin ja jatkoivat edelleen kotiin Länsi-Suomen kautta seuraavien päivien aikana.

Ensin oleilimme hetken retkeilykeskuksessa ja kävimme rannassa katsomassa kolmen valtakunnan rajapyykille liikennöivää Malla-laivaa, mutta rajapyykille emme kuitenkaan tällä kertaa lähteneet. Ilma oli lämmin ja ulkona pystyi oleilemaan lyhythihaisessa paidassa. Ennen matkan jatkumista haimme vielä Kilpishallista hieman ruokatarpeita.




Kilpisjärveltä jonkin matkaa etelään on Muotkatakka, joka on Suomen maanteiden korkein kohta, 565 m merenpinnasta. Sen kohdalle sattui rankka sadekuuro, joten pysähdys oli hyvin nopea.

Seuraava pysähdyspaikka oli Kilpisjärven suunnasta tullessa 16 km ennen Kaaresuvantoa oleva sotamuseoalue Järämä, jossa on saksalaisten tekemiä taisteluhautoja ja -asemia pilvin pimein, sekä paljon Lapin sotaan liittyvää materiaalia. Kannattaa pysähtyä ohikulkumatkalla, sillä alue on aivan Käsivarrentien varressa. Paikalla on myös kahvio, mutta sen kahvi näytti sen verran vahvalta tervalta, että jäi ostamatta.




Muoniossa oli vain pikastoppi R-kioskilla, jonka jälkeen matka jatkui kohti Leviä, jonne saavuimme noin klo 19. Levillä kävimme ensin kurkkaamassa Muumarin leirintäaluetta ja sitten Levilehtoa, jonne lopulta päätimme jäädä yöksi. Leirintämaksu perheeltämme 26,50 €.


Päiväetappi 253 km ja kokonaismatka 2656 km.

Videokooste on noin 17 minuuttia ja se kannattaa katsoa HD:na suuremmassa koossa.