sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

LED-projekti

Kaikki asunto-osan valot vaihdettiin LED-valoihin. Tarkoitus oli tehdä homma jo aikaisemmin, mutta kun edeltävinä päivinä auton sisälämpötila ylitti ruumiinlämmön, niin ei ihmeemmin huvittanut. Tänään oli niin sopiva ilma, että projekti oli miellyttävä viedä päätökseen. Himmennin oli kasailtu jo aiemmin kiinalaisen piirilevyn pohjalta Yleiselektroniikka Oy:sta haettuun koteloon, LED-nauhat oli ostettu Facebookissa olevan karavaanarien kirppisryhmän kautta ja muut LED-polttimot tilattu Kiinasta. Kaikki polttimot ja muut tarvikkeet maksoivat alle 100€ ja teoreettinen maksimisähkönkulutus putosi neljäsosaan tai hieman alle. Nyt pärjäisi puskaparkissakin pitkään.

LED-nauha on näppärää, koska siinä on katkaisukohta noin 4cm välein, ja mikäli juotin pysyy kädessä, siihen voi juottaa jatkoksen sopivalla johdolla. Niinpä meillekin tuli kolme eri pätkää, yksi jokaisen kaappirivin päälle. Kaikki jatkoliitokset tehtiin myös juottamalla ja tietenkin kutistesukkaa päälle. Johdot kätkettiin johtolistojen alle siellä missä niitä ei voinut vetää auton omiin kaapelikanaviin tai muuten piiloon.

Lopputulos näytti tältä. Kuvaaminen päivänvalon aikana oli hieman hankalaa, koska verhojen raoista tunki valoa, eikä valaistus näytä ollenkaan niin hienolta kuin paljain silmin katsottuna.


Himmennin ja LED-nauha ennen asennusta ja himmenninkotelo asennettuna.


Spotteihin, kattovalaisimeen ja ulko-oven yläpuolella olevaan valaisimeen tuli myös LED-valot. Kuvissa LED-polttimoita kattovaloon, spotteihin ja ulko-oven yläpuolelle sekä spottivalo asennettuna.



Olimme myös havainneet, että autossamme oli paha puute, koska siinä ei ollut perässä Suomen lippua. Tämä epäkohta korjattiin myös, ja nyt siellä sellainen on! Lipputarra on sopivasti kirkkaan valkoinen ja erottuu luonnonvalkoisesta automaalista. Kyllä nyt passaa taas ylittää valtakunnanraja!