maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kleppstad - Lofotr - Sandsletta

Seitsemännen matkapäivän liikkeellelähtö tapahtui aamiaisen jälkeen noin klo 11. Kohteena ensin oli reilun puolen tunnin ajomatkan päässä oleva Lofotr-viikinkimuseo, jonka jätimme edellispäivänä väliin.
Museo sijaitsee Borgin kylässä
Star Trek -huumoria Borgisssa

Viikinkimuseo koostuu ulkoalueesta sekä sisämuseosta vitriineineen, joissa on paljon historiallisia esineitä ja muuta. Sisämuseon selostus on hoidettu siten, että lipun yhteydessä saa mukaan pienen "mokkulan" sekä kuulokkeet. Kohteen luona osoitetaan mokkulalla ja painetaan nappia. Selostus alkaa kuulua kuulokkeista. Nerokas järjestely. Mokkuloita oli saatavilla useilla kielillä, mutta ei kuitenkaan suomeksi.


Ulkoalueella on suuri viikinkiajan mallin mukaan rakennettu talo, jolla havainnollistetaan viikinkien asumismuotoa. Sisällä on myös ravintola, jossa olisi ollut tarjolla sikahintaista lihasoppaa, jota emme kuitenkaan syöneet. Talossa pääsee hypistelemään myös omin käsin viikinkiesineitä.


Ulkona rannassa on monenlaisia aktiviteetteja. Siellä pääsee mm. kokeilemaan kirveenheittoa maalitauluun, soutamaan viikinkilaivaa ja katsomaan vierestä seppää, joka takoo rautaesineitä perinteisellä menetelmillä. Rannassa on myös kioski, josta saa juomia ja pikkupurtavaa, kuten hodareita.


Tämä museo kannattaa kokea itse. Paremmalla säällä siitä saisi etenkin ulkoalueilla enemmän irti. Kuitenkaan museoreissun aikana ei satanut, vaikka pilvet näyttivätkin siltä, että sataa voisi hetkenä minä hyvänsä. Poislähtiessä ostimme vielä hieman matkamuistoja ja lähetimme muutamia postikortteja.

Museolta lähtö noin klo 15. Tarkoituksena oli ajaa Kabelvågiin leirintäalueelle, joka oli kartoitettu etukäteen. Sen kyltti jäi kuitenkin huomaamatta, ja ajoimme ohi. Koska kuitenkin oli käytävä kaupassa, jatkoimme matkaa muutaman kilometrin päässä olevaan Lofoottien suurimpaan kaupunkiin Svolværiin, jossa tehtiin ruokaostokset. Svolværissä päätettiin, ettei ajeta takaisin Kabelvågiin, vaan eteenpäin jollekin toiselle leirintäalueelle.

Päädyimme Lofoottien ensimmäiselle, jo vuonna 1963 perustetulle leirintäalueelle Sandsletta campingiin Laukvikin kuntaan. Sekin on luonnollisesti upealla paikalla, kuten kaikki Lofoottien leirintäalueet tuppaavat olemaan. Alueen pubissa maistoimme maailman pohjoisimman panimon Mack-olutta ja taivaskin alkoi seljetä iltaa kohden. Nettivieroitus jatkui, koska alueen WLAN ei kuulunut rantaan saakka, jonne leiriydyimme, ja Soneran liittymä halusi olla "vain hätäpuhelut" -tilassa.




Päiväetappi oli 114 km ja matkan alusta mittariin oli kertynyt 1934 km. Leirintämaksu 200 NOK eli vajaat 23 €.

Video kannattaa katsoa HD-tilassa suurempana.